JVS veneiden yhteisnoston ohje 2020

Tutustu ohjeisiin ennen nostoa.

Yleisiä ohjeita Juurikkaan:

  • Nämä ohjeistukset koskevat kaikkia Juurikassa käyviä.
  • Riskiryhmään kuuluvat, yli 70 vuotiaat ja vähänkään sairaana olevat EIVÄT OSALLISTU laskuun.
  • Jos kuulut edellisiin, ilmoita Satamakapteenille/Ohjeistajalle .
  • Joudut hankkimaan tilallesi sijaisen, jonka opastat näihin ohjeisiin.
  • Nostopäivänä Juurikkaan pääsee VAIN 20 hlöä kerrallaan, joten siinne EI OLE muilla asiaa, vaikka oma vene olisi jo laiturissa. Tähän tekee poikkeuksen Juhlatalon alueelle kulkevat, jotka
    ohjeistetaan pysymään aidatulla piha-alueella.
  • Jos tuot veneesi esimerkiksi Säynätsatamasta tai muualta. Vältä nostopäiviä. Jos kuitenkin joudut tuomaan veneesi, sovi Satamakapteenin kanssa etukäteen.
  • Mastonosturit EIVÄT OLE käytössä nostopäivinä.
  • Mastoja tai mitään muutakaan ei saa siirtää nostopäivinä.

1. Veneen valmistelu nostoa varten

Hyvissä ajoin ennen laskupäivää:
Tarkista säilytyspukin kunto ja paikka.

  • Vene nostokuntoon, kiinnitä kaikki irtonainen, varmista nostokohtien merkit.
  • Kaikki kannella oleva ylimääräinen tavara pois.
  • Mahdollisesti putoava tavara kiinni.
  • Mantookivaijerit löysälle (irti, jos haittaa nostoliinoja).
  • Tikkaat säilytyspukin vierelle helposti saataville.
  • Kiinnitys; ohjaus köydet 10-15m pitkät ilman solmuja tai hakoja keulaan ja perään, siten että ne pääsee ottamaan tai pudottamaan helposti.
  • Opettele oikeaoppinen knaapisolmu.
  • Merkinnät kaikkiin irtonaisiin veneen / pukin osiin. (Esim. FIN-241 Maria) ja puhelinnumero.
  • Pyri siihen ettei Sinun tarvitse käyttää aikaa mihinkään ylimääräiseen veneelläsi
    nostopäivänä.
  • Tutustu näihin ohjeisiin huolella, jos epäselvää tai kysyttävää KYSY!

2. Nostopäivinä:

  • Veneet nostetaan järjestyksessä suunnitelman mukaan.
    Nostoaikataulu ja järjestys ilmoitetaan hyvissä ajoin ennen nostopäiviä.
  • Olet osa joukkuetta joka nostaa 6 venettä.
  • Ole paikalla hyvissä ajoin, noin 10 minuuttia ilmoitettua aikaa aikaisemmin. Voit varmistaa aikasi alueen valvojalta puh nro: +358 400240562.
  • Juurikantien alamäessä on alueen valvoja, joka ohjaa liikennettä, eikä päästä alueelle muita kuin asianomaiset 20 henkilöä kerrallaan. Pois lukien Juhlatalon asiakkaat.
  • Tarkastuspisteessä on kirjalliset opasteet.
  • Ilmoittaudu alueen valvojalle ja näytä maksukuitti veneesi nostosta. Muista turvaväli.
  • Pysy autossa siihen asti että saat luvan siirtyä alueelle. (Kunnes aiempi 10-18 henkilön ryhmä on poistunut alueelta.)
  • Pysäköinti 10 autoa/ryhmä, tien oikeaan laitaan Juurikasta pois päin.
  • Ei maasto pysäköintiä!
  • Varaa mukaan uudet käsineet.
  • Käsidesiä suositellaan mukaan, kasvomaskia saa käyttää.
  • ”Joka sään” vaatetus, ei olisi ensimmäinen kerta kun kastuu. Jopa uimassa vaatteet päällä on käyty.
  • Vaihto vaatteet + pyyhe autoon mukaan.
  • Paikalla on: alueen valvoja/maksujen tarkistaja, nosturikuski, ohjeistaja,
    radiopuhelinhenkilö/apulainen, viisi muuta veneen omistajaa ja Sinä sekä veneiden avustajat. Yhteensä maksimissaan 20hlöä.
  • Pidä reilu turvaväli kaikkiin (2m tai enemmän).
  • Jos tuot veneesi muualta Juurikkaan sovi siitä etukäteen Satamakapteenin kanssa. Autosi on pysäköitävä paikkaan missä se ei häiritse laskuja (ei ryhmien pysäköinti paikkaan) Ilmoita alueen valvojalle ja ohjeistajalle tästä.

3. Veneiden nosto

  • Veneet nostetaan vedesta ripeästi.
  • Seuraa ohjeistajan ohjeita.
  • 6 henkilöä laittaa laiturissa liinat valmiiksi veneeseen.
  • 2 henkiläa pitää veneen laiturissa, 2 henkilöä pujottaa liinat veneen toiselta puolen toisella puolen oleville 2:lle henkilölle, liinat kiinnitetään nosturin koukkuihin. (tutustu etukäteen miten koukun lukitus vapautuu/lukkiutuu).
  • Kun liinat ovat kiinni, tarkistetaan etteivät liinat ole kierteellä eikä veneen alla väärässä kohtaa vaan vene nousee tasaisesti. HUUTO heti radiomiehelle/nosturikuskille jos liina jää kiinni!
  • 5 henkilöä jää laiturille laittamaan liinoja seuraavaan veneeseen.

4. Vene ilmassa

  • RIIPPUVAN TAAKAN ALLA EI SAA OLLA! MYÖS NOSTURIN PUOMIN ALLE EI SAA MENNÄ!
  • Ohjeistaja, radiomies, veneen omistaja ja 5 henkilöä(x)
  • Nämä henkilöt siirtyvät ripeästi pukin luo vastaan ottamaan venettä.
  • (x) ottavat ohjausköysistä kiinni, ohjaavat veneen pukkiin. Omistaja nousee veneeseen irroittamaan nostoliinat nosturista.

5. Vene pukilla / Seuraavat veneet

  • Liinat viedään laiturille seuraavaa venettä varten.
  • Kaikki muut siirtyvät seuravan veneen luo alussa olleeseen ryhmitykseen ja homma alkaa alusta. HUOMIOI muuttuneet paikat ja tehtävät. Seuraa ohjeita.

6. Jatkuu…

  • Parin ensimmäisen veneen noustua. Väki vähenee tilapäisesti, joten on tärkeää seurata ohjeistusta.
  • Tämän vuoksi on tärkeää, ettei ylimääräistä aikaa kulu veneitä siirrettäessä nostolaituriin.
  • Seuraava vene odottaa valmiina edellistä venettä nostettaessa.

7. Kun ryhmän veneet on laskettu

  • Ohjeistaja antaa luvan poistua alueelta, poistu ripeästi paikalta.
    Seuraava ryhmä tulee paikalle.
  • Veneelle EI saa palata!